|
||
|
- Historia - Sijainti - Henkilöstö: Rauno Westman Tuula Westman Ari Karen Jussi Mäkelä |
Konehuolto Westman Ky - Ammattitaitoa vuodesta 1989 ![]() Konehuolto Westman Ky on täyden palvelun merkkikohtainen traktoreiden, leikkuupuimureiden, pienkoneiden, paalainten ja muiden maatalouskoneiden huolto-, korjaus- ja varaosayritys, joka toimii Myrskylässä, Itä-Uudenmaan maakunnassa. Yrityksen erikoiskoulutukset käsittävät John Deeren huolto-, ympäristökone- sekä niittomurskain ja paalain - koulutukset, joiden lisäksi koulutus on myös Avant ja Väderstad-työkoneiden huoltoon. Vuonna 1989 perustettu yritys käsitti aluksi yhden miehen ja huoltoauton. Ensimmäisenä vuonna asiakkaina oli noin 70-80 maatilaa. Huoltoauton ja yhden miehen reissaaminen väheni, kun yritys vuokrasi tilan Pukkilan kunnasta Kanteleen kylältä. Työn luonne muuttui, kun noin puolet töistä tehtiin korjaamotiloissa ja puolet asiakkaiden luona. Sesonkiajoiksi yritys palkkasi lisätyövoimaa, useimmiten opiskelijoita tai työharjoittelijoita maatalousoppilaitoksista. Yritys haluaa aktiivisesti tukea nuorten työssäoppimista ja onkin antanut mahdollisuuden monelle harjoitella maatalouskoneasentajan ammattia käytännössä. Henri Keskipasma tuli työharjoitteluun kesällä 1997 ja suoritti lopulta koko opiskeluaikansa työharjoittelut yrityksessä. Henri palkattiin vakituiseen työsuhteeseen 2001. Korjaamotilat Kanteleella kävivät ahtaaksi ja yritys vuokrasi isomman hallitilan Myrskylän Maatalouskoneasema Oy:ltä vuonna 1998. Tilat kunnostettiin ajanmukaisiksi, joka edesauttoi töiden pääpainon siirtymistä toimitiloihin. Huollot maakunnassa jäivät vähäisemmäksi. Vuonna 2001 yritys vuokrasi samasta kiinteistöstä lisää toimitiloja, jonka myötä saatiin toimisto ja sosiaalitilat, tekninen toimisto sekä myymälätilaa. Jussi Mäkelä tuli työharjoitteluun vuonna 2003 ja vuotta myöhemmin hänet palkattiin vakituiseen työsuhteeseen. Keväällä 2004 vuokrattiin ja rakennettiin lisätilaa, jolla mahdollistettiin puimurien huoltaminen sisätiloissa sekä saatiin traktoripaikkoja lisää. Myymälä muutti nykyisen varaosavaraston tiloista pienempään, siistimpään ja intiimimpään myymälätilaan, joka peruskorjattiin John Deere -tyylin mukaisesti. Yrityksen toimitilat ovat tällä hetkellä noin 450m2. Töiden lisääntyessä lisätyövoiman tarve oli tosiasia. Keväällä 2005 Ari Karen palkattiin vakituiseen työsuhteeseen. Yrityksen asiakkaita on Uudenmaan, Itä-Uudenmaan, Päijät-Hämeen ja Kymenlaakson alueilla yhteensä noin 500. Perinteeksi muodostunut Kevätpäivä-tapahtuma oli jälleen kerran menestys. Kevätpäivillä yritys tarjoaa asiakkailleen ja kaikille kiinnostuneille mahdollisuuden tutustua yrityksen toimintaan, syödä vatsat täyteen kuumaa keittoa, nauttia kevätkahvit ulkosalla sekä jutustella JD-kuulumisia. Sivuston Kuvat-osiosta löydät Kevätpäiväkuvia vuosilta 2003-2007. Rauno & Tuula Westman ![]() | |
| ||
| Webmaster Ari Karen | ||